Omenapiirakka

IMGP7714

Syksy on hiljalleen saapunut ja kesä jäänyt taakse. Ilma tuoksuu erilaiselta ja päivänvalon sävy on muuttunut. Pimeys laskeutuu illalla jo aikaisin.

Talojen pihoilla omenapuiden oksat notkuvat kypsien omenoiden painosta. Nyt kannattaa leipoa herkullinen omenapiirakka ja tarjota läheisille ihmisille. Omenapiirakka maistuu aina niin herkulliselta.

Leivoimme tällä kertaa omenapiirakan annosvuokiin, mutta samalla ohjeella onnistuu ison piirakkapohjan leipominen. Täytteeseen on laitettu paljon makua, joten jos omenan paloja jää yli, tulee nekin varmasti syötyä.

Omenapiirakka

175 c, 30 min paistoaika

Piirakkapohja:

175 g huoneenlämpöistä voita
1 dl sokeria
1 iso muna
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:

1 kg hieman happamia omenoita, voi olla useita lajikkeita
1 1/2 dl fariinisokeria
3 tl vaniljasokeria
2 tl kanelia
3/4 dl perunajauhoja
1 sitruunan raastettu kuori
1 appelsiinin raastettu kuori
2 rkl sitruunamehua
3/4 dl mantelirouhetta

Pistä uuni lämpiämään 175 asteiseksi. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri sähkövatkaimella. Vatkaa muna joukkoon. Sekoita leivinjauhe jauhojen joukkoon ja lisää taikinaan. Älä sekoita enää paljoa. Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle.

IMGP7716

Poista omenista siemenkodat ja pilko peukalonpään kokoisiksi paloiksi.
Sekoita mausteseos isossa kulhossa (johon mahtuu vielä omenanpalatkin).
Kaada kulhoon fariinisokeri, vaniljasokeri, kaneli ja perunajauhot. Pese sitrushedelmät huolellisesti ja raasta niiden kuori sokeriseoksen joukkoon. Purista sitruunasta vielä muutama ruokalusikallinen mehua sokeriseokseen. Lisää mantelirouhe. Sekoita seos tasaiseksi ja kaada omenan palat joukkoon.

Hiero seos omenanpaloihin ja levitä piirakkapohjalle paksu kerros omenaseosta. Paista uunissa 30 minuuttia tai kunnes pohja on kypsä.

Tarjoile vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa haaleaa piirakkaa.

IMGP7699

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *