Lohileipä ja uppomuna

IMGP2966

Brunssileipä uppomunalla

Joskus maut luovat täydellisen kombinaation keskenään. Kuten tässä herkullisessa brunssileivässä. Sitä on vaikea selittää miksi jotkut raaka-aineet täydentävät toisiaan. Tai miltä ne maistuvat yhdessä. Tätä kannattaa kuitenkin kokeilla kotona.

Uppomunan keittäminen on helppoa kun noudattaa muutamia ohjeita ja se valmistuu nopeasti.

IMGP2946

Munien tulisi olla aina tuoreita, enintään parin päivän vanhoja. Tällöin valkuainen takertuu edelleen kiinni keltuaiseen ja munista tulee täydellisempiä.
Keltuaisen pitää jäädä juoksevaksi, mutta valkuaisen tulisi olla kokonaan kiinteää.
Keittoaika on noin 2,5 minuuttia huoneenlämpöiselle munalle ja 3 minuuttia jääkaappikylmälle munalle. Keittoajan pituus riippuu myös munan koosta.
Munat jatkavat helposti kypsymistä keittämisen jälkeenkin. Saat pysäytettyä kypsymisen upottamalla kypsät munat kulhoon, jossa on jääkylmää vettä pariksi sekunniksi.
Suolaa ei tule lisätä keitinveteen.
Tee pyörre kauhalla keitinveteen ja kippaa muna pyörteen keskelle.

Uppokeitettyjä munia tarjoillaan monesti maailmalla voileivän päällä, keiton joukossa tai salaatin kanssa. Eri ruokakulttuureissa on omia suosittuja reseptejä.

IMGP2969

Uppomuna-kylmäsavulohileipä

2 henkilölle

2 tuoretta munaa
3/4 dl etikkaa
1 litra vettä
Suolaa
Muutama viipale kylmäsavulohta
Piparjuurituorejuustoa
2 vaaleaa leipäviipaletta
Tuoretta tilliä
2 tl caviaria

Kiehauta vesi kunnolla ja laske sen jälkeen lämpötilaa niin että vesi poreilee kevyesti. Lisää etikka kiehuvaan veteen. Riko munat yksi kerrallaan kahvikuppiin ja kaada muna varovasti pyörteilevään etikkaveteen. Keitä 2,5 – 3 minuuttia riippuen munan lämpötilasta. Kun valkuainen on hyytynyt nosta munat reikäkauhalla vedestä talouspaperin päälle ja anna hieman jäähtyä.

Ripottele vähän sormisuolaa munien päälle.

IMGP2953

Voitele leipäviipaleet piparjuurituorejuustolla. Laita kylmäsavulohiviipaleet leipien päälle. Nosta uppomuna lohiviipaleen päälle ja koristele tillinoksalla ja caviarilla.

Nauti!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *