Laskiaispullat ruotsalaisittain

IMGP0605

Valmistan joka vuosi ruotsalaisella reseptillä laskiaispullia. Resepti on minulle hyvin tärkeä, koska äitini on sen minulle lähettänyt parikymmentä vuotta sitten kirjeenä ruotsista. Se on kirjoitettu kauniilla käsialalla keltaiselle paperille. Kirjepaperiin on kertynyt vuosien varrella monta tahraa, koska joka helmikuu kaivan sen kätköistä esille ja teen maailman parhaita laskiaispullia.

Nämä ovat paljon maukkaampia kuin mitä meillä kaupassa myydään. Tässä ohjeessa pullan sisus kostutetaan. Samalla kun pullataikina on kohoamassa, ehdin hyvin tehdä mantelimassan ja mansikkahillon itse. Monta vuotta olin sitä mieltä, ettei hillo kuulu oikeaan laskiaispullaan, mutta nykyään täytän oman pullani molemmilla.

IMGP0611

Laskiaispullat
12 kpl

75 g voita

3 dl maitoa
50 g hiivaa
1 dl sokeria
1/2 tl suolaa
1 muna
1 tl hirvensarvisuolaa tai ruokasoodaa
9 – 10 dl vehnäjauhoja
Voiteluun 1 muna
1 rkl tomusokeria

Kostutus: 1 1/2 dl maitoa ja 1 rkl sokeria

Sulata voi kattilassa. Lisää maito ja anna seoksen lämmetä 37 asteeseen eli kädenlämpöiseksi.
Murusta hiiva taikinakulhoon ja sekoita joukkoon lämmin voi-maitoseos, suola, sokeri, muna, ruokasooda ja 8 dl jauhoja. Vaivaa taikinasta sileä ja kimmoisa. Lisää tarvittaessa jauhoa. Taikinassa on riittävästi jauhoja, kun se edelleen tarttuu vähän kiinni sormiin. Taikinan vaivaamiseen menee 5 minuuttia monitoimikoneella ja 8 minuuttia käsin.
Peitä taikina keittiöpyyhkeellä ja anna kohota 30 minuuttia.

IMGP0193
Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle. Vaivaa taikinasta pitkula ja jaa se 12 osaan. Pyörittele sileiksi pulliksi ja nosta leivinpaperin päälle pellille. Peittele pullat liinalla ja anna kohota taas 30 minuuttia.

IMGP0288
Lämmitä sillä välin uuni 225 asteeseen. Penslaa pullat kananmunalla. Nosta pullat uuniin ja paista 8 minuuttia. Anna jäähtyä.

Täyte

Leikkaa pullasta pois kansi. Koverra haarukalla pullasta parin ruokalusikallisen kokoinen pala. Kasta se maito-sokeriseoksessa ja nosta takaisin pullan sisälle. Lisää itsetehtyä mantelimassaa ja päällimmäiseksi kermavaahtoa. Nosta pullan kansi päällimmäiseksi ja puuteroi tomusokerilla.
Voit korvata mantelimassan mansikkahillolla tai laittaa vaikka molempia.

IMGP0314

IMGP0227

Mantelimassa

Mantelimassa kannattaa tehdä ehdottomasti itse. Siihen menee minuutti ja maku on niin herkullinen. Olen kokeillut tehdä sitä sekä hienosokerilla, että tomusokerilla. Paras koostumus ja maku tulee, kun laittaa puolet kumpaakin.

2 dl mantelijauhoa
1 dl sokeria (1/2 dl hienosokeria ja 1/2 dl tomusokeria)
1 – 2 rkl vettä.

Sekoita ainekset yhteen. Lisää vettä sen verran, että massa on hieman löysää.

Ohje käy kaikkiin resepteihin, jossa tarvitaan mantelimassaa. Sitä voi maustaa vaikka teelusikallisella amarettoa ja tehdä suklaakonvehteja.

IMGP0225

Kokeilin myös tehdä hasselpähkinämassaa. Ripottelin sitä hieman mantelimassan joukkoon. Oikein hyvää, taidan loput käyttää korvapuustien täytteessä.

IMGP0224

Mansikkahillo

250 g pakastemansikoita
1 1/2 dl hillosokeria
1 rkl vettä

Keitä marjoja ja sokeria hiljalleen 10 – 15 minuuttia. Kuori vaahto pois ja anna jäähtyä. Voit tehdä hilloa isommankin määrän kerralla ja purkittaa.

IMGP0635

IMGP0365

Lopuksi keitin täyden pannun hyvää kahvia. Hetken ajatukset käväisivät lapsuuden muistoissa.

IMGP0363

IMGP0343

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *